Luottisristeily 3.-4.3.2012

Koulutusristeily Tallinnassa 3.-4.3.2012.

Luottamusmies- ja työsuojeluhenkilöiden koulutus- ja virkistysristeily järjestettiin Tallink Baltic Prinsessillä yhteistyössä TEAM:in kanssa 3.-4.3.2012. Mukaan lähti ilahduttavan monta ”uutta kasvoa” ja yhteensä osallistujia olikin lähes kolmekymmentä. Kouluttajaksi saimme TEAM:istä Mirja Suhosen. Lauantai päivän koulutuksessa kerrottiin ensin kuulumiset työpaikoilta jonka jälkeen Mirja valaisi tilannetta työehtosopimusneuvotteluiden edistymisestä. Sen jälkeen siirryimme keskustelemaan aiheesta ”Luottamusmies – kehittäjä vai edunvalvoja”. Asia herättikin runsasta keskustelua ja pohdintaa luottamusmiesten asemasta työpaikoilla. Todettiin että käytäntö on varsin kirjavaa ja riippuu hyvin paljon työnantajasta ja luottamusmiehestä itsestään, miten paljon päästään vaikuttamaan työpaikan asioihin ja toimintoihin. Osallistujat toivoivat myös liiton puolelta kuin osastoltakin lisää koulutusta mm. paikallisen sopimisen piirissä tapahtuvien neuvotteluiden kunnialla läpiviemiseen.

Lauantai-ilta jatkui nautiskelulla Buffet-pöydän antimista ja koulutuksessa puutuneita jalkoja verryteltiin yöhön asti laivan tanssilattialla. Aamulla ehdimme muutamaksi tunniksi virkistäytymään aurinkoiseen Tallinnaan ennen paluuta laivan kokouskannelle. Sunnuntain koulutuksessa keskityimme purkamaan edellisenä päivänä annettua ryhmätyötä professori Harri Melinin ay-liikkeen uudistamista koskevan lehtijutun pohjalta. Asia herätti ajatuksia ay-liikkeen tulevaisuudesta ja muutoksen tarpeesta. Ajat ovat muuttuneet niin paljon ettei vanhoilla metodeilla voi enää jatkaa, vaan ”vanhojen äijien liike” on saatava uusille urille. Miten se sitten tapahtuu, onkin jo kokonaan toinen juttu.

Kaiken kaikkiaan koulutusristeily oli mielenkiintoinen ja virkistävä kokemus, vaikka osalla osallistujista koko reissu menikin ”samoilla silmillä”. Toivottavasti teemme samankaltaisen koulutusreissun mahdollisimman pian uudestaan.

Merja Ruuskanen