Koulutuspäivä 31.8.2013

Työttömien koulutusta Kirjalla

Helsingin kirjatyöntekijöiden yhdistys (HKY) ja Viestintäalan toimihenkilöt (Grafinet) järjestivät yhteisen koulutustilaisuuden elokuun viimeisenä päivänä Helsingissä, Kirjan talossa. Kohderyhmänä aiempiin tapahtumiin verrattuna olivat työttömät ja työttömyysuhan alla olevat jäsenet sekä luottamustoiminnassa olevat jäsenet. Graafisen alan trendin tietäen voisi myös kiteytetysti todeta, että kaikki HKY:n ja Grafinetin jäsenet kuuluvat kohderyhmään. Paikalle saapui parisenkymmentä asiasta kiinnostunutta jäsentä. Tilaisuuden alustajina sekä primus motoreina toimivat HKY:n puheenjohtaja Emmi Mäkinen sekä Grafinetin puheenjohtaja Tuija Pircklèn. Päivä alkoi aamukahvilla 08.30 ja itse tilaisuus 09.00.

Ensimmäisenä luennoitsijana oli Jouni Gustafsson Tatsi ry:sta. Suurimmalle osalle osallistujista Tatsi oli aika lailla tuntematon yhdistys, mutta Jounin erittäin syväluotaavan esittelyn jälkeen Tatsin toiminta tuli varmasti kaikille tutuksi ja herätti kovasti kiinnostusta Tatsin järjestämistä kursseista. Suosittelen kaikille työttömille tutustumista Tatsi ry:n kotisivuihin osoitteessa www.tatsi.org.

Jounin jälkeen estradille asteli Johanna Vuorela Uudenmaan TE-toimistosta. Johanna latasi aika paljon faktoja muutosturvasta ja TE-toimistojen palveluista. Itse olen ollut aika paljon Johannan kanssa tekemisissä muutosturva-infoissa, ja hänellä on taito selittää näitä monimutkaisia asioita erittäin ymmärrettävällä tavalla. Muutosturvasta keskusteleminen herätti paljon keskustelua. Muutama osallistuja totesikin, että he saivat Johannalta sellaista tietoa mitä eivät olleet muualta saaneet ja pelkästään se oli palkitsevaa ja hyödytti suoraan taloudellisesti. Tämäkin jo kertonee tilaisuuden hyödyllisyydestä.

Seuraavaksi oli puheenvuorossa Mimma Sopanen TEAM-liiton kassasta. Mimma selosti erittäin yksityiskohtaisesti ja selkeästi päivärahojen maksamisperusteista, ansiosidonnaisista, karensseista ja muista koukeroista joihin työtön saattaa törmätä työttömyytensä aikana.

Tällaisen informaatio-tulvan jälkeen olikin aika nauttia talonmies Wikmanin loihtimaa kevyttä lounasta ja hieman jaloitella ulkosalla.

Loppu päivä menikin sitten Työväen sivistysliiton (TSL) sosiaalipsykologi Pipsa Härkösen johdolla. Pipsan teesejä tälle päivälle olivat mm. henkinen hyvinvointi, itsensä kunnossa pitäminen, muutoksiin suhtautuminen ja oman elämänsä tasapainottaminen, etenkin kriisitilanteissa. Pipsa aktivoi osallistujat aikamoiseen aivomyrskyyn ja asioista puhuttiin aika laajalla rintamalla. Välillä piti jopa hieman haastaa itseään, mikä oli mukavaa mutta haasteellista. Uskon, että tämän iltapäivän jälkeen aika moni osallistujista katselee asioita ainakin hieman eri vinkkelistä ja suhtautuu asioihin avoimemmin mielin löytäen mahdollisuuksia haastavienkin asioiden takaa.

Päivän päätteeksi nautimme vielä päivällisen, jonka jälkeen siirryimme saunatiloihin kahdeksanteen kerrokseen. Sauna oli kuumana, löylyt olivat loistavat ja kylmät juomat ja kuumat makkarat solahtivat vielä iloisesti kurkusta alas. Oli kaiken kaikkiaan hieno päivä!

Koska tämä ensimmäinen tämän tyylinen tilaisuus onnistui näin hyvin, on sille varmasti tulossa jatkumoa. Seuratkaa siis Intiim-lehteä ja HKY:n nettisivuja.
 

Teksti ja kuvat: Kimmo Virta